MUSASOI
- Kitaratunnit -bassotunnit - laulukurssi -
Kitaratunnit, bassotunnit ja laulukurssi ovat Musasoin toiminta -aluetta: aikaisemmin Muusikkarin nimellä toiminut yritys on keskittynyt kevyen musiikin soiton opetukseen ja se on toiminut Espoossa vuodesta 2004 alkaen. Opetus-instrumentteina ovat sähköiset ja akustiset kitarat sekä basso ja oppilaat ovat kaikenikäisiä kahdeksasta ikävuodesta alkaen. Joukossa on sekä tyttöjä että poikia, nuoria ja aikuisia. Oppilaiden tavoitteet ovat vaihtelevia, mutta yhteistä on rakkaus musiikkiin ja soittamiseen. Uutuutena vuoden 2012 alusta alkaen on myös kevyen musiikin lauluopetus. Lisätietoa kurssista löydät `Laulukurssi´ -sivulta.
Yrityksen soiton opetus painottuu käytännön soittotaidon hankkimiseen: instrumentti voi olla sähköinen tai akustinen. Tunneilla käydään läpi erilaisia genrejä, soittotekniikoita ja oman instrumentin hallinnan lisäksi tavoitteena on usein oppilaan soittotaito osana ryhmää. Opetuksen sisältöön vaikuttavat myös oppilaiden omat painotukset. Osalle soittajista tavoitteena on nuotiolaulukitaristin ura, joku toinen saattaa haluta ne nuoruuden neilyoungit ja juicet tai kolmannen silmissä kiiltää rock -kukkous!
Opetusryhmistä on syntynyt bändejä, osa oppilaista on oppinut säestämään lauluaan ja kaikille on avautunut hieno mahdollisuus läpi elämän kestävään harrastukseen! Oppilaiden joukossa on myös aikuisia, jotka hankkivat itselleen laulujen säestystaidon tai lopultakin sen soittotaidon, jolla pärjää muiden mukana!
Suurin osa oppilaista on säännöllisessä lukukausiopetuksessa, mutta mukana on myös aloittelijoita, jotka kokeilevat soittoa harrastukseksi ja lahjakorttilaisia, joille on räätälöity oma opetusohjelma. Musiikin teoriasta käydään läpi ne osa-alueet, joilla on suora yhteys soittamiseen. Halukkaille on tarjolla teoriaa hieman runsaamminkin, mutta jokaisella tunnilla on pääosassa soitto! Keväisin on lukuvuoden päätteeksi vapaaehtoinen konsertti, jossa oppilaiden harrastuksen tulokset ovat kaikkien kuultavissa.
Yritys toimii Espoon Martinsillassa, Länsiväylän varrella, osoitteessa Havutie 4 i. Opetusaikoja on tarjolla ma-pe klo 09.00 - 20.30 ja la klo 08.30 - 11.30. Haluatko mukaan mukaville tunneille ja tosi hauskan harrastuksen pariin? Ota yhteyttä, niin saat lisätietoja!

|